Jukka Silvasti aloitti erikoiskuljetustoiminnan 1970-luvun alussa läheisen betonielementtitehtaan ylisuurten betonipalkkien kuljetusten parissa.
Vähitellen toiminta laajeni suurempiin projekteihin. 1980-luvulla Kostamuksen radan rautatiekiskojen kuljettaminen entiseen Neuvostoliittoon muodostui kannattavaksi hankkeeksi.
Samoihin aikoihin suureksi työllistäjäksi tuli Jyväskylässä sijaitseva Valmet Rautpohjan paperikonetehdas. Monet ulkomaillekin viedyt paperikoneet ovat Silvastin kuljettamia.
Vuonna 1988 Jukka Silvasti myi Suomen suurimpiin erikoiskuljetusliikkeisiin kuuluneen yrityksensä Jukka Silvasti Oy:n eräälle suurelle suomalaiselle huolintaliikkeelle.